
Hassua kuinka sitä voikaan kaivata toisen kosketusta.
Tapaa millä ottaa kiinni tai
tapaa millä lähestyy.
Tapaa käyttää tietoa siitä millä
saa toisen
iloiseksi tai tyyliä millä hän suutelee
huulisiasi.
Miten voikaan kaivata käden
kosketuksen tuntua,
tapaamillä koskettaa kaulaasi,
tapaa millä hän
saa sinut vain
huumautumaan ja nousemaan toiseen
ulottuvuuteen.
Hassua sinänsä, kuinka elämä onkaan kummallista.
Hetkessä voi huomata päätyneensä yksin katu ojaan,
tietäen ettei asialla ei tainnut olla kovin paljon tunne arvoa.
Tietäen, ettei koskaan tulisi enää koskemaan niitä huulia,
eikä koskaan enää tuntisi sitä kosketusta. Ja tietäen
että se voi olla paras kaverisi joka ne ihanat
tuntemuksetsaisikin pitää, jos vaan osaisi sanoa
kyllä.
Koomista sinänsä kuinka se ei tuntunutkaan toisen
kanssa samalta. Se oli vain
tunteetonta ja karua.
Kosketus ei ollut lämmin ja miellyttävä vaan kylmä,
kuin katu oja missä nyt sitten istua
kyyhötettiin.
Haaveilen vaan tästä ihanasta tavasta millä hän sai
sinut hymyilemään
sisälläsi, sai sinut oikeasti
tuntemaan jotakin.
Tietäen että menetti sen, josta kerrankin
oikeasti välitti.