maanantai 28. syyskuuta 2009

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Mitä tämä *SENSORSENSORSENSORSENSORSENSOR* oikein meinaa?


Keneksi pukeutuisinkaan ensi viikon perjantaina oleviin ystäväni syntymäpäivä juhliin? Aluksi olin jo aivan varma henkilöstä, mutta mitä lähemmäs juhlia mennään sitä enemmän minun tekee mieli vaihtaa julkisuuden henkilöä, ketä esitän. Niin kuin juhlien järjestänä minulla ei olisi muutenkin jo miettimistä ja tekemisä ja toteuttamista. Tässä siis karsittu lista julkiksista, joita voisin esittää (Sekin oli suuren työn alla, kun niitä tuli ensiksi kerättyä vähän turhankin paljon).

1. Samatha Ronson





Samatha Ronson on täällä vain ja ainoastaan omasta vapaasta tahdostani. Luin lehdestä juuri jotakin artikkelia jossa Lindsay ja Samatha komeilivat, kuvan kera tietenkin, josta minulle tulikin mieleen, että voisinkin pukeutua Samathaksi! Ensiksi toki ajattelin voivani olla Lindsay, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta, Smatha vakuutti minut paremmin. Miksei pukeutua tyttöpojaksi? Plussana, ei tarvitsisi etsiä sopivaa mekkoa, saisi olla poikamainen, sekä omaperäinen. Ajattelin että olisin hyvinkin voinu lainata naapurini hattua (Mikäli hän olisi suostunut) tai sitten jotain omista pipoistani, piillottaakseni pitkät hiukseni. Niin ja huomio toista kuvaa, jossa hänellä on Gun's and rose'sin paita, jonka senkin voisin lainata naapuriltani ja siihen yhdistettynä vain jokin äitini jakku (Tai nahkatakki!) ja farkut samalla poikamaiset ja sopivalla tavalla tiukat ja volà! Lisuukkeena voisi tietenkin olla lukuisat rannekorut, muutama sormus ja huivi, mikä ettei tietenkin siihen hattuun sitten tuollainen syöpäkääryle (Tietenkin sellainen leikkiversio, jollainen minulla on ollut joskus, tosin tuskin löydän sitä enää mistään, mutt ainahan voi yrittää!). Niin eikä meikkaukseenkaan tarvitse kuluttaa aikaa, eikä niitä meikkejä. Ainoa huono puoli taitaakin olla se, että joutuisin niin sanotusti saapumaan yksin sillä en usko kenenkään haluavan pukeutua Lindsay Lohaniksi ja samalla minun "elämän kumppaniksi", tai sanoisinko, ettei kukaan enää taida paria neljää päivää aiemmin vaihtaa julkkistaa. Siis kukaan muu kuin minä!

2. Megan Fox




Megan Fox. Miksen minä itsekkään ole yllättynyt, että haluaisin esiintyä hänenä? No siitä voinkin sitten joskus toinen kerta kirjoittaa. Tiivistettynä: Hänellä on vain sitä jotain.
+ Meganilla on ihania mekko, joten saisin laittaa mitä hienompia mekkoja päälle.
+ Hänellä on vain neljä tatuointia (Niin minähän jumaloin niitä joka näkyykin varmaan, jos on vähänkään ollut mukana!), joista tarvitsisi tehdä vain kolme, sillä yksi on hänen vasemmassa kyljessä, enkä usko aivan niin paljastavaa mekkoa kuitenkaan laittaa. Niin ja minullehan olisi sopivasti seuralainen, sillä ystäväni on aikeissa pukeutua Shia LaBeoufiksi!

3. Audrey Hepburn



Audrey Hepburn. Klassikko, klassikko, klassikko, klassikko ja aina muodissa. Mustaa ja valkoista. Tietenkin näyttäviä vaaleita koruja, jotka kruunaisisivat asukokonaisuuden täydellisesti. Olisi ehkä jo sopiva pukukin, tarvitsisin vain enää ihanat 10 cm koroilla varustetut, pyöreä kärkiset korkokengät, aivan kuin siskollani. Valitettavasti minulla on sen verran isompi mono, ettei minua Tuhkimoksi siskoni kengillä pahemmin vihitä. Niin ja pieni sivuseikka, niillä 10 cm koroilla käveleminen onkin sitten toinen juttu, mutta hyvällä uskolla eikö totta?

4. Angelina Jolie



Angelina Jolie.. Aaw, vaikka kuinka minä häntä ihannoinkin häneksi pukeutuminen tuntuu tuottavan minulle suuri ongelmia. En kerta kaikkiaan meinaa löytää sopivaa pukua, johon pukeutua-vaikka niitä, usko huviksenne, löytyy aivan mukavalla mitalla- muttei kuitenkaan sellaista mitä minulla oli mielessäni. En ole löytänyt yhtä glamouria ja näyttävää, mutta silti hillittyä mekkoa, mitä häntä esittävältä vaaditaan. Kuten ennemminkin mainittu olisihan minulla yhtä juhlallinen sisääntulo Brat Pittin kainalossa, joka olisi kuin piste i:n päälle!

5. Miley Cyrus

Miley Cyrus tuli luokkatoverini suusta, kuin apteekin hyllyltä. Johtunee varmaan pienestä koostani, että minut niin ihanasti heti yhdistetään teinitähteen (Lieneekö sitten hyvä vai huono juttu, sitä en osaa sanoa. Mutta uskottelen kuitenkin itselleni, että hyvä!).
+ Se olisi kyllä totta, ettei minun tarvitsisi kovinkaan laittautua "aikuisemman" näköiseksi, joka taas helpottaisi illalla meikkien pesua.
+ Tällä neidillä ei ole tatuointeja, joten niitä ei tarvitsisi tehdä.
+ Hän on suhteellisen "villi", eikä minun tarvitsisi esittää/eläytyä vahemmaksi ja sitä kautta rauhallisemmaksi.
- Jotenkin kuitenkaan tälläinen kauhean teinimäinen pukeutuminen ei inspiroi minua.

6. Amy Winehouse




Amy Winehouse on täällä siitä syystä, että ystävilleni tuli villi idea siitä että vaikutan samalta, kuin Amy, yhtä sekaisin ja tietämätön tästä maailmasta. (Thank's mate!)
+ Helppo valita asu! Voisi laittaa vain farkut, vyö, isot korvikset, teepaidan/topin ja huppari tai sitten jonkun hiukan arkisemmankin, mutta tyttömäisen mekon ja liittää siihen ylimääräinen vyö yms. Niin ja tietenkin raju meikki.
- Tatuointeja neidiltä löytyy enemmän, kuin laki sallii ja olisihan niitäkin edes jotenkin pakko jäljiltellä, josta taas muodostuisi turhankin suuri usakka. Eli siitä iso miinus.
- Hiuksien laittoon kuluisi aikaa, lakkaa ja kaiken maailman pinnejä muita viritelmiä, jotka eivät pitäisi kuitenkaan hiuksia kovin kauaa kasassa. Inte bra.

maanantai 21. syyskuuta 2009

111 = Joutsenet ristikkäin kuseksimas jonos.





Miksi olla fashion, kun voi olla vitun ruma?
Tämä kyseinen väliotsikko ei tarkoita, kuvissa komeilevat ihmiset olisivat rumia ollessaan normaalimmeissa asuissa ja lähes meikittöminä, päin vastoin tykkään itse heistä näin melkein enemmän! Otsikko ajaa lähinnä sitä takaa että aina ei tarvitse olla niin viimeisen päälle laitettu tai muuten vain niin tällätty jokaisesta kulmasta prässätty. On hyvä näyttää VÄHINTÄÄ aina välillä miltä sitä oikeasti näyttää. Itse suosin enemmän sitä tapaa, että näytän lähes aina kuinka ihana luontaisesti olenkaan, ja joskus näytän miltä näytänkään pakkelin ja muun ripsivärin avulla. Mielestään se oli oikeen vapauttavaa. Ajatelkaa asiaa näin: Olette esimerkiksi kiinnostuneet jostain pojasta ja yleensä meikkaatte paljon ja yhtenä kertana olettekin ilman meikkiä, se voi olla joissakin tapauksissa jopa shokki! Tai vaikka sitä että lähes kaikki pojat tykkää avoimista ja luontaisista tytöistä.
Eli turhahan sitä on parin näpyn tai vastaavan takia laittaa meikkiä, enemmän kuin laki sallii. Onko se todellakin tyylikästä että on enemmän tököttiä naamassa, kuin sirkuspelle Hermannilla? Vai olenko vain asunut jossain Maan sisarus planeetalla parin hedelmöitysteknikon kanssa?

lauantai 19. syyskuuta 2009