Tiedätkö sne tunteen kun väsyttää niin paljon, ettei saa enää nukuttua? Itselleni se on selvinnyt nyt erittäin hemaisevalla aikaan, kun ollessani töissä. Oikeastaa pahinta ei ole ollenkaan aamuväsymys, ei sitten alkuunkaan, tai illalla torkahtelu paikkoihin mihin ei välttämättä kannattaisi vaan pahinta on ehkä kuitenki se kuinka kaikki asiat alkavat hiipiä selkäsi takaa ja tarttuvat niskavilloistasi kiinni, saaden kynnet esille. Kaikki asiat ovat epämiellyttäviä (lue: kaikki muut paitsi työt, jos joku ikinä tulee tätäkään ymmärtämään), tuntuvat jotenki vaikeilta ja kaukaisilta, lipuvat hiekkana sormiesi välistä. Kohteliaisuudet ei tunnu kohteliaasuuksilta, enemmänkin tuulen ujellukselta ja kommentit/kritiikit alkavat olemaan samanlaista paksua puuroa korvissa - eikä siitä saa enää selvää - joten päädyt vain nyökyttämään päätäsi ymmärtäväisesti ja katsot kanssa keskustelijiaa asiallisesti.
Onneksi löysin tästä univaje tilasta myös jotain hyviä puolia, nauru tuntuu olevan herkemmässä eikä sitä malttaisi lopettaa millään, koko keho nauraa vielä 10 minuuttia koko jutun jälkeen ja nauraessa eleet ovat melkein humalaiset. Uskon että tuonkin voi mainita hyviin puoliin. Eli seuraavan kerran kun podet itse kyseistä ongelmaa, hakeudu helkkari siihen hyvään seuraan vaikka mikä olisi !
Nyt soi:
Paula Koivuniemi - Jos konduktöörin nait,
Viikate - Pohjoista viljaa,
Herra Ylppö & Ihmiset - Horros ja
Eppu Normaali - Vihreän joen rannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti